Kuka  

Maria?

Olen aurinkoinen ja energinen persoona, joka ei tee mitään puolivillaisesti, vaan täydellä teholla ja intohimoisesti. Minun on vaikea seisoa vieressä ja todistaa maailman vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia niihin puuttumatta. Rakastan ihmisiä yli kaiken ja sytyn hyvistä keskusteluista: kuuntelen, mutta myös uteliaasti ja osallistun aktiivisesti kyseenalaistaen ja kommentoiden.

Vapaa-aikani koostuu valtio-opin, poliittisen historia ja ranskan opinnoista, järjestötoiminnasta, ajanvietosta ystävien ja perheen kanssa, hyvistä tv-sarjoista ja ruuasta sekä salilla käymisestä.

MATKANI TÄHÄN

3.3.2004 - Kaiken alku

Synnyn Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa perheen esikoiseksi, tulevaksi isosiskoksi. En, vanhempien iloksi, malta olla hiljaa hirveän montaa hetkeä kerrallaan. Temperamenttia tarjolla.

8/2011 - Koulutaival alkaa

Aloitan koulupolkuni Muotialan alakoulussa. Mielenosoituksen järjestäminen ei ole kaukana 8-vuotialle Marialla, kun oppitunti venyy välitunnin puolelle. Myöhemmin koulu muuttuu Tampereen yliopiston normaalikouluksi, jossa vietän vuoteni aina peruskoulun loppuun saakka käyden läpi musiikkiluokat ja sirkusluokat.

2014 - Tampereen Lasten Parlamentti

Minut valitaan 10-vuotiaana keväällä 2014 Tampereen Lasten Parlamentin hallitukseen kouluni edustajana. Syksyllä hallituksen järjestäytymisessä valitaan minut huoneen yhtenä nuorimmista, koko hallituksen puheenjohtajaksi. Edustan tamperelaisia lapsia erinäisissä tilaisuuksissa ja johdan kokouksia. Jatkan hallituksessa ja sen puheenjohtajistossa seuraavat neljä vuotta.

2019-2022 - Tampereen nuorisovaltuusto

Tampereen nuorisovaltuustossa pääsen toimimaan aina jäsenestä sihteeriksi ja eduvalvonnasta vastaavaksi 1. varapuheenjohtajaksi. Edustan nuorisovaltuustovuosieni aikana Tampereen sivistys- ja kulttuurilautakunnassa n. 1,5 vuoden verran, 2,5 vuoden verran kaupungivaltuustossa ja ehdin kaupunginhallituksen kehityskokouksissakin pyörähtämään. Nuorisovaltuustovuodet muovasivat minusta rautaisen kuntapolitiikan osaajan: johdin ja koordinoin nuorisovaltuuston edunvalvontaa ja vaikuttamista aina mielipidekirjoituksista valtuustoaloitteisiin ja vein nuorisovaltuuston kuntavaalikampanjan onnistuneesti alusta loppuun koordinoiden ehdokastapaamisia ja kampanjoiden nuorten asioiden puolesta.

2020-2023 - Ylioppilaaksi Tampereen Lyseon lukion Eurooppa-linjalta

Kävin lukion Tampereen lyson lukion Eurooppa-linjalla Pyynikillä. Opintoihini kuului tällä erityislinjalla normaalien lukio-opintojen lisäksi 5 opintopistettä yliopisto-opintoja, 4. kielen opintoja (ranska), opintomatkat Tukholmaan ja Brysseliin ja työssäoppimisjakso, jonka suoritin Suomen nuorisovaltuustojen liiton varapuheenjohtajaprojektina. Lukion aikana toimin aktiivisena osana opiskelijakunnassa: olin opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajana sekä edunvalvontavastaava, toinen abitoimikunnan puheenjohtajista sekä mukana koreografioimassa wanhojen tansseja.

2022-2023 - Suomen nuorisovaltuustojen liitto

Suomen nuorisovaltuustojen liitto on valtakunnallinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa ja toimii nuorten vaikuttajien ja nuorisovaltuustojen eteen. Toimin liiton piirihallituksessa kaksi vuotta ja liittohallituksessa toiset kaksi. Liittohallituksessa toimin vuoden nuorisovaltuustoille tarjottavasta tuesta vastaavana hallituksen jäsenenä ja vuoden koko järjestön 1. varapuheenjohtajana. Varapuheenjohtajana osallistuin koko järjestön johtamiseen, kehittämiseen ja toimin vuoden aikana myös 2 kuukautta täysipäiväisenä luottamushenkilönä Helsingin toimistolla. Päävastuunani oli liiton järjestösektori, joka keskittyi liiton piirijärjestöihin ja nuorisovaltuustotukeen, sekä sektorilla toimivan kahden liittohallituksen jäsenen tukeminen ja ohjaaminen. 

2024 - Yliopisto-opintojen aloitus

Aloitin syksyllä 2024 opinnot ykköshakukohteessani, Turun yliopiston valtiotieteellisessä valtio-opin ja poliittisen historian parissa. Pääaineekseni muodostui valtio-oppi ja kansainväliset suhteet ja sivuaineiksi poliittinen historia, kansainvälinen oikeus ja ranskan kieli. Valtiotieteellinen oli minulle nappivalinta: opintoni innostavat, inspiroivat ja saan päivittäin todeta olevani täysin oikealla alalla. Matkalla maailmaa muuttamaan.

2025 - Kaupungin- ja aluevaltuutettu?

Nyt olen ehdolla valtuutetuksi Tampereen ja Pirkanmaan valtuustoihin. Saanko sinun äänesi näissä vaaleissa?